invisible

Pulmakulma on palsta Helsingin seutukunnan nuorten kysymyksille ja pulmille

Vastaajina toimivat Helsingin seutukunnan nuorisotyöntekijät yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa.

Pulmakulmassa voit lukea myös muiden nuorten kysymyksiä ja vastauksia sekä vastata toisten nuorten jättämiin kysymyksiin.




Ylettergreen
Nletteryellow

 

Webbtjänsten Fråga är främst riktad till svenskspråkiga ungdomar i södra Finland.

fraga-logo

TYÖ


 
  Avustajaksi ?
02.07.2010 23:50:18
NasiLobo

Heipä hei!

Olen jo jonkin aikaa etsistellyt avustajan työtä elokuviin, tai kotimaisiin tv-sarjoihin. Olen myös kiinnostunut osallistumaan mainosten tekemisiin. Olen 14 -vuotias tyttö Espoosta, ja mistään ei oikein tunnu löytyvän avustajan hommia, tai työtä mainoksissa.

Tiedän, ettei näistä töistä myöskään kamalatsi rahaa irtoa, jos ollenkaan. Olisin kuitenkin kiinnostunut myös siitä, mitä tällaisista hommista voi käteensä saada?

Entä tarvitaanko näissä hommissa aiempaa kokemusta? Olen rento kameran edessä ja sosiaalinen, ilmaisutaitoinen luonne, mutta minulla ei ole aiempaa kokemusta näyttelyalalta. Jokin aikaa sitten harrastin erään laista teatteritaidekoulua, missä teimme pieniä näytelmiä ja harjoittelimme ilmaisua... Pärjäisinkö pelkästään sillä, vai vaaditaanko avustajalta tai mainokseen osallistuvalta henkilöltä jotain aiempaa _kokemusta_ ?

KIITOS,
Olisin erittäin kiitollinen jos saisin näihin kysymyksiini vastauksen! :)


 
 
 
 
  RE: Avustajaksi ?
06.07.2010 10:31:58
Espoo / Nuorten tieto- ja neuvontapiste yESBOx / Tiia

Moi nimimerkki NasiLobo!

Kerroit, että olisit kiinnostunut työskentelemään avustajana elokuvissa ja tv-sarjoissa. Kaipasit vinkkejä, mistä avustajan töitä voisi löytää, paljonko niistä saa palkkaa ja vaaditaanko avustajilta aiempaa kokemusta näyttelemisestä ja esiintymisestä.

Avustajaksi kotimaisiin elokuviin ja tv-sarjoihin voi päästä tuotantoyhtiöiden ja erilaisten roolituspalveluiden kautta. Useimmiten näiden yhtiöiden nettisivuilta löytyy selkeät ohjeet ja hakemukset avustajan työstä kiinnostuneille. Uranus.fi -sivustolle on kerätty listaa tuotantoyhtiöistä ja muista yrityksistä, jotka hakevat aktiivisesti avustajia ja mainosmalleja - pääset sivuille tämän linkin kautta: http://www.uranus.fi/tyon...d=91506 .

Avustajilta ei välttämättä vaadita aiempaa esiintymiskokemusta, vaikka sitä usein kysytäänkin hakuvaiheessa. Avustajilta vaaditaan ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä, koska usein kuvauspäivät ovat pitkiä ja ne sisältävät paljon odottelua. Avustajan työstä saatavat korvaukset vaihtelevat suuresti - toisinaan korvauksena voi saada esimerkiksi leffaliput, mutta toisinaan voi ansaita ihan mukavaa tuntipalkkaakin. Kokemuksen kartuttua avustajan työ saattaa poikia vaikka pienen roolinkin!

Ihanaa ja aurinkoista kesää Sinulle!


 
 
 
 
  RE: Avustajaksi ?
03.07.2010 13:03:38
kkkk

helsinkifilmi hakee paljon avustajia itse olen ollut niiiden kautta


 
 
 


TET
16.08.2010 14:42:53
SS

Milloin tettiin haetaan? Keskustellaanko siitä koulussa vai miten? Meidän koulussa se on syksyisin, ...

Lue »





Kuukautiset
07.09.2010 19:28:39


aapuuva!
07.09.2010 16:18:44


Runkkasin
07.09.2010 14:50:28







Haku kohdistuu vain sille alueelle jota ollaan selailemassa.