invisible

Pulmakulma on palsta Helsingin seutukunnan nuorten kysymyksille ja pulmille

Vastaajina toimivat Helsingin seutukunnan nuorisotyöntekijät yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa.

Pulmakulmassa voit lukea myös muiden nuorten kysymyksiä ja vastauksia sekä vastata toisten nuorten jättämiin kysymyksiin.




Ylettergreen
Nletteryellow

 

Webbtjänsten Fråga är främst riktad till svenskspråkiga ungdomar i södra Finland.

fraga-logo

ASUMINEN


 
  Omaan kotiin 16-vuotiaana
11.04.2008 20:23:41
Ninni

Moikka, tiedän, että tästä on paljon täällä kyselty, mutta mikään vastaus ei tuntunut kovinkaan selkeältä. Eli ongelmani on: tahdon muuttaa omaan kotiin, olen tällä hetkellä siis 16-vuotias ja täytän tämän vuoden lopussa 17. Eli en saa vielä opintotukia tai muita. Asun isäni kanssa (vanhemmat eronneet) ja hän on antanut suostumuksen muuttooni, samoin äitini. Ongelmani on siinä, että isällä ei ole yhtään ylimääräistä, hän ei pysty maksamaan mitään. Käyn itse kyllä töissä, mutta osa-aikaisesti tietysti, koska opiskelen lukiossa ensimmäisellä luokalla. Saan palkkaa kuussa noin 300 euroa. Voinko saada mitään tukia tai apuja asumiseen vai joudunko odottelemaan, että täytän 17-vuotta.

Haluaisin muuttaa, koska lukiooni on pitkä matka, se on Helsingissä ja minulla menee aamuisin reilu tunti matkaan ja tietysti koulun jälkeen. Kotoa, ei edes suoraan bussipysäkille pääse vaan olen täysin riippuvainen isäni/naapureiden kyydeistä. Olen aivan yli väsynyt, koska tuntuu, etten ehdi nukkua olleskaan, kun pitää uhrata kaikki aika koulumatkoihin.

Mitä voin tehdä?
Minullahan on vanhempien lupa muuttaa, kyse ei ole mistään muusta kuin rahasta. Mistä saisin tukia/rahaa asumiseen?

Ps. en oikeasti asu vantaalla, mutta valikosta ei löytynyt omaa kuntaani.
koululle siis matkaa noin 40 kilometriä.


 
 
 
 
  RE: Omaan kotiin 16-vuotiaana
16.04.2008 11:19:03
Vantaa / Jeesi-nuorten tietopalvelu- ja neuvontapiste

Hei Ninni!

Suomessa alle 18-vuotiaalla ei itsellään ole elatusvelvollisuutta vaan se on alaikäisen virallisilla huoltajilla. Jos isäsi on virallinen huoltajasi, eikä hänen taloudellinen tilanteensa mahdollista vuokrasi maksua, kannattaa teidän ottaa yhteyttä omaan sosiaalitoimeen.
Sosiaalitoimessa arvioidaan kokonaistilannetta, jonka perusteella mahdollista taloudellista tukea asumiseesi voitaisiin myöntää.
Vaikka vanhempasi tukevat muuttoasi, niin siitä huolimatta osa vuokranantajista ei hyväksy alaikäisiä vuokralaisia. Huomioithan, ettet alaikäisenä voi itse tehdä vuokrasopimusta.
Voit halutessasi ottaa yhteyttä ja kysyä lisää neuvoja Nuorisoasuntoliiton Vantaan paikallisyhdistyksen asumisohjaajalta p. 040-830 8848, vaikket vantaalainen olekaan.

Kivaa kevään jatkoa!

Susa / Jeesi


 
 
 


TET
16.08.2010 14:42:53
SS

Milloin tettiin haetaan? Keskustellaanko siitä koulussa vai miten? Meidän koulussa se on syksyisin, ...

Lue »





Kuukautiset
07.09.2010 19:28:39


aapuuva!
07.09.2010 16:18:44


Runkkasin
07.09.2010 14:50:28







Haku kohdistuu vain sille alueelle jota ollaan selailemassa.